Ruokapalvelutyöntekijä keskuskeittiö Iso-Berttaan

Iso-Bertassa valmistetaan ruokaa Kuopion sairaaloille, palvelukeskuksille sekä perhetukikeskuksille ja myös Siilinjärven palvelutaloihin ja terveyskeskukseen. Lisäksi Iso-Bertasta lähtee kotipalveluaterioita Kuopion, Siilinjärven ja Leppävirran asiakkaille. Valmistustapoina on Cook & Chill sekä kylmävalmistus. Iso-Bertassa valmistetaan myös maistuvat ruuat KYSin lounasravintoloille sekä yli 30:lle Kuopion koululle ja päiväkodille. Yhteensä aamupaloja, lounaita ja päivällisiä valmistetaan koulupäivinä n. 16000 ateriaa.

Haemme ruokapalvelutyöntekijää keskuskeittiö Iso-Berttaan vakituiseen työsuhteeseen. Iso-Bertta on auki 365 päivää vuodessa ja työvuorot sijoittuvat ma-su klo 5.00–21.00 väliselle ajalle. Työ on siis vaihtelevaa vuorotyötä. Työt alkavat marraskuun aikana tai sovitusti.

Ruokapalvelutyöntekijän tehtävät sisältävät mm. salaattien valmistusta ja pakkaamista, ruuan jakelua sekä astiahuoltotehtäviä. Edellytämme sinulta joko ruokapalvelun perustutkintoa tai muuta soveltuvaa koulutusta, mutta myös työkokemus ruokapalvelualalta voi olla riittävä. Lisäksi tarvitset hygieniapassin sekä hyvän suullisen ja kirjallisen suomen kielen taidon. Odotamme sinulta oma-aloitteisuutta, mutta arvostamme myös tiimityötaitoja, positiivista asennetta ja reipasta työotetta.

Palkkaus on AVAINTESin mukainen ja peruspalkka on 2017,07 € - 2038,64 €/kk riippuen hakijan ammattitaidon ja ammatillisen osaamisen tasosta. Peruspalkan lisäksi maksetaan vuorolisät sekä mahdollinen kokemusvuosilisä, mikäli sinulla on aiempaa keittiöalan kokemusta.

Miksi valita meidät?

Meillä pääset osaksi positiivista ja kannustavaa työyhteisöä, jossa sinun työpanostasi arvostetaan. Jos nautit monipuolisesta työstä ja siitä, että voit omalla toiminnallasi vaikuttaa asiakkaidemme päivään, tämä tehtävä voi olla juuri sinulle!

Perehdytämme työntekijän hyvin yksikön työhön sekä toimintatapoihin, ja näin haluamme varmistaa työntekijän onnistumisen tehtävässä. Tarjoamme työntekijöillemme mahdollisuuden hankkia lisäkoulutusta työnohessa mm. oppisopimuskoulutuksella. Noudattamamme työehtosopimuksen vuosilomaetuudet ovat työmarkkinoiden parhaita ja tarjoamme työntekijöillemme laajat työterveyspalvelut sekä ePassin, jonka avulla voit nauttia liikunta- tai kulttuuripalveluista tai hoitaa hyvinvointiasi. Servicalaisena saat alennuksia mm. kuntosaleista ja erikoisliikkeistä sekä tarjoamme myös mahdollisuuden osittain työnantajan kustantamaan ateriaan päivittäin. Työntekijöillämme on mahdollisuus työsuhdepyöräetuun.

Tule osaksi ammattitaitoista suurkeittiön työyhteisöämme ja laita meille hakemus! Huomioithan, että haastatteluun kutsutaan joustavasti koko hakuajan ja valinnat tehdään sopivan osaajan osuessa kohdalle.

Mikäli sinulla on kysyttävää tehtävästä tai meillä työskentelyyn liittyen, tuotantopäällikkö Eira Ruotsalainen juttelee mielellään kanssasi lisää. Eiran tavoitat numerosta 044 4260042.

Servica Oy on tunnettu toimija sekä hyvä arjen kumppani. Toimimme koko Pohjois-Savon alueella tuottaen omistaja-asiakkaillemme luotettavasti laadukkaita ja kustannustehokkaita arjen tukipalveluita. Palvelumme koostuvat ruokapalveluista, puhtaus- ja välinehuollon palveluista, kiinteistötekniikan ja kiinteistöjen ylläpidosta sekä logistiikan palveluista. Meitä servicalaisia on jo 1800 eri alojen ammattilaista - olisitko sinä meidän seuraava työkaveri?


Hakuaika alkaa: 01.10.2024 16:30Hakuaika päättyy: 16.10.2024 23:59

Jaa ilmoitus