Palveluvastaava Juankosken koululle

Servica on Pohjois-Savon suurimpia työnantajia. Olit sitten kokenut konkari tai alalla ensiaskelia ottava, meillä pääset osaksi yli 1 800 osaajan työyhteisöä. Servicassa pääset tekemään aidosti merkityksellistä työtä, sillä ilman meitä jäisi monen muun työ tekemättä. Oikeudenmukaisuus, tasa-arvoisuus ja vastuullisuus ovat työmme tienviittoja, ja haluamme olla aina luottamuksen arvoisia. Teemme työtä ihmiseltä ihmiselle ja palvelemme sydämellä, ja se näkyy kaikille asiakkaillemme. Meillä on rohkeutta ja tahtoa pyrkiä parempaan.

Haemme nyt palveluvastaavaa Juankosken koululle (Ruukinkoulu) määräaikaiseen työsuhteeseen (viikkotyöaika 38,25 h).  Työ on päivätyötä ma-pe klo 7-15.09. Työt alkavat koulujen alkaessa elokuussa.

Palveluvastaavan tehtävät sisältävät erilaisia keittiötehtäviä mm. pienimuotoista ruuan valmistusta esim. aterialisäkkeiden ja salaattien valmistus sekä lounaslinjaston hoitoa ja tilausten tekemistä. Ruoka tulee Juankosken keskusteittiöltä eli kokki sinun ei tarvitse olla, kunhan keittiötyöskentely on muutoin tuttua. Työskentelet kohteessa pääsääntöisesti yksin, mutta lounasaikaan kohteessa käy toinen työntekijä auttamassa astiahuollossa.

Eduksi katsomme, jos sinulta löytyy joku ruokapalvelu- tai ravintola-alan tutkinto (esim. catering-alan perustutkinto), mutta myös aiempi työkokemus asiakaspalvelusta sekä kahvio-, keittiö- tai ruokapalvelutehtävistä riittävät. Asiakaslähtöinen toimintatapa, vastuullinen ja omatoiminen työote ovat avainasemassa tehtävässä onnistumiseen. Toivomme hakijalta ymmärrystä erityisruokavalioista ja edellytämme riittävää suomen kielen taitoa sekä hygieniapassia

Palkkaus on AVAINTESin mukainen. Peruspalkan lisäksi maksetaan mahdollinen kokemusvuosilisä, mikäli hakijalla on aikaisemmin hankittua hyväksi luettavaa kokemusta.

Tarjoamme sinulle merkityksellisen työn sekä ammattitaitoisen ja kannustavan työilmapiirin. Perehdytämme työntekijän hyvin yksikön työhön ja toimintatapoihin, ja haluamme varmistaa työntekijän onnistumisen tehtävässä. Tarjoamme työntekijöillemme laajat työterveyspalvelut sekä ePassin, jonka avulla voit nauttia liikunta- tai kulttuuripalveluista tai hoitaa hyvinvointiasi. 

Tule mukaan tekemään merkityksellistä työtä ja laita meille hakemus! Kutsumme hakijoita joustavasti haastatteluun jo hakuaikana ja voimme tehdä päätöksen jo hakuaikana.

Mikäli sinulle jäi kysyttävää tehtävästä tai meillä työskentelyyn liittyen, voit pirauttaa palveluesihenkilö Birgitta Kekäläiselle puh.044 4261 339.

Servican pääomistajat ovat Pohjois-Savon hyvinvointialue ja Kuopion kaupunki. Lisäksi omistajiimme kuuluu muun muassa Itä-Suomen kuntia ja konserniyhteisöjä. Toimimme omistajiemme sidosyksikkönä eli ns. inhouse-yhtiönä. Palvelumme koostuvat ruokapalveluista, puhtaus- ja välinehuollon palveluista, kiinteistötekniikan ja kiinteistöjen ylläpidosta sekä logistiikan palveluista.


Hakuaika alkaa: 04.07.2024 14:00Hakuaika päättyy: 28.07.2024 23:59
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.
Pidäthän auki vain yhtä lomaketta, kun täytät hakemusta!
Henkilötiedot
Etunimi *
Sukunimi *
Puhelin *
Lähetämme sinulle työnhakuasi koskevaa tietoa sähköpostilla. Vastaanottaaksesi viestimme on tärkeää, että sähköpostiosoite on kirjoitettu oikein.
Sähköpostiosoite *
Omistan tämän sähköpostiosoitteen ja olen tarkistanut, että se on kirjoitettu oikein.
Linkki LinkedIn -profiiliin
Annan suostumukseni henkilötietojeni käyttöön *
Koulutustaso
Ylin suoritettu tutkinto
Kerro itsestäsi
Miksi olet kiinnostunut tästä tehtävästä ja meistä työpaikkana? *
(Korkeintaan 1000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Mistä kuulit tästä työpaikasta?
Saammeko käyttää hakemustasi myös muissa rekrytoinneissamme?
Liitteet
Tiedoston koko max. 5120 kt. Sallitut tiedostot: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx.
CV
Muu liite